Kuopiossa Kallaveden jäälle vuosittain tehtäväFinland Ice Marathon -rata aukeaa käyttöön lauantaina 27.1.2018. Ratamestari Kai Ahon mukaan myös pidempi rata on mahdollinen lähitulevaisuudessa.
Ensimmäisessä vaiheessa rataa 2 km
Aluksi rataa tulee käyttöön kaksi kilometriä. Radassa on kaksi vaihtoehtoa, eli luistella voi joko kilometrin tai kahden kilometrin mittaista lenkkiä.
“Nyt päästään luistelemaan kahden kilometrin osuutta, muuta alustavat valmistelut on jo tehty myös seuraaville etapeille, eli lähiaikoina on toiveissa jatkaa rataa neljäksi kilometriksi Rönön lenkillä. Myös Kuopionlahden lenkin pohjatyöt ovat hyvällä mallilla, jolloin rata pitenisi jo 7,5 kilometriin. Kokonaistavoite on 12,5 kilometriä”, kertoo ratamestari Aho
Radan osalta toiveissa onkin siis pakkaskelit.
Radan ylläpidosta huolehtiva Kuntatekniikkaliikelaitos Mestar on pumpannut jäälle runsaasti vettä leutojen kelien vuoksi. Lisäksi luonto on tuonut lumena ja vesisateena lisää vettä jäälle.
“Ratojen reunat ovat märkiä ja on syytä pysytellä poissa ratojen reuna-alueilta”, neuvoo ratamestari Aho.
Lauantaina ovensa avaavat myös M/S Queen R -laivan luistelukahvio sekä sen yhteydessä toimiva luistinvuokraamo. Molemmat palvelevat klo 11-16.
Rata on vapaasti käytettävissä
Finland Ice Marathon -radan käyttäminen on ilmaista. Tämän johdosta vuosien saatossa radasta on muodostunut ehkä talviajan suosituin lähiliikuntapaikka Kuopiossa. Rataa ylläpidetään koko talvi, eli niin kauan kuin säät sallivat. Ainoastaan Finland Ice Marathonin aikaan 21.-24.2.2018 radan käytössä on rajoituksia.
Radan aukiolosta ylläpidetään tietoa osoitteessa: http://www.kuopiotahko.fi/kuopio/aktiviteetit/luistelu/luisteluradat/
Lisätietoja
Ratamestari Kai Aho, puh: 044 185 009